Manttelinperijä

Joku vuosi sitten kaivoin vanhempieni kellarin sitä-sun-tätä -komerosta ukin vanhan manttelin. En yleensä syty harmaista vaatteista, mutta tässä manttelissa on jotain spesiaalia. 1902 syntynyt ukki oli armeijassa kapiaisena. Olen nähnyt kuvan, missä hänellä nuorena miehenä on takki päällään. Valitettavasti en tiedä, mihin kuva on joutunut. 

Samaisesta komerosta löysin ukin armeija-aikaisen pitkän nahkarotsin, jonka pilkoin lehmätuolin (Lehmätuoli) päällystämistä varten. Nahkatakki oli jo sellaisessa kunnossa, ettei siitä olisi ollut sellaisenaan käytettäväksi. Perintötuolissa se sai tärkeän uuden tehtävän.  


Takin hihanauhat, kaulus, taskut ja vuori olivat kulahtaneet, mutta muuten se oli pieniä koinsyömiä reikiä lukuunottamatta ehjä. Olin niin innoissani löydöstä, että en reikiä edes huomannut. 

Kiikutin siltä istumalta manttelin ompelijalle, joka lupasi sitä vähän retusoida. 

Takki tuntuu nostettaessa hurjan painavalta. Kun se laittaa päälle, ei se enää tunnukaan raskaalta. Ukki oli minua kookkaampi, mutta jostain syystä takki istuu päälleni hyvin. Välillä olin laihempi kuin nyt, ja näytin takki ylläni lähinnä sen hengarilta. Siksi se oli välillä käyttämättä. Nyt taas kaivoin sen esiin. Koska kangas ei läpäise tuulta, on takki erinomainen vaate hameen kanssa. Ei palellu koivet.


Ostin takkiin kauniin silkkivuoren, hienot metallinapit, mustaa samettia kaulukseen ja mustaa samettinauhaa korvaamaan armeijan hihansuunauhat. 


Napit lukuunottamatta takahalkion pieniä nappeja vaihdettiin uusiin. Osa alkuperäisistä puuttui, ja olisin ne muutenkin halunnut vaihtaa. Halkiossa nappien ulkonäköä ei erota, jos ei vartavasten kumarru niitä tutkimaan. 


Myös taskujen läpät saivat uudet kankaat.


Takin selkä on  tosi kaunis ja varsinkin pitkä halkio, jota Missu innostui esittelemään. 


Missu kokeili, olisko mantteli hyvä kynsittäväksi. Huopamaiseen pintaan ei jäänyt Missun kokeiluista mitään jälkiä. 


Avustajani Missu totesi takin hyväksi ja kävi sen päälle pötköttämään. 


Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jäähyväiset

Lankojen värjäys koukuttaa

Säärystimet virkkaamalla