Viiden minuutin tuunaus - tuunaa tuunattu pöytälamppu

Muutama kuukausi sitten tuunaamani pöytälamppu (Katso Öljylampusta pöytälamppu) alkoi yhtäkkiä näyttää pliisulta. Valo siinä oli edelleen nätti, joten varjostin tarvitsi vain vähän lisukkeita. 



Tel Avivissa on paljon käsityöliikkeitä. Ne pursuavat toinen toistaan kauniimpia kankaita ja tilpehööriä ompelusten somistamista varten. Ostin sieltä kerran mekkokankaan lisäksi monta jämäkankaista tehtyä tukkakoristetta ja pari pätkää ruusukenauhaa. 


Mekkokankaan ostaminen oli muuten hauskaa. Siellä ei asiakasta jätetty yksin tutkimaan kangaspakkoja, vaan komea herrasmies tuli heti auttamaan. Hän nosteli pakkoja esille ja purki kankaita sen verran esille, että sai kiedottua kankaita ympärilleni. Hän näki heti, mitkä värit sopivat kasvojeni väreihin, ja mitä ei edes kannattanut kokeilla. Myyjä ehti muutaman kymmenen minuutin aikana ideoida monta leninkimallia ja sanoa, minkälaisissa tilaisuuksissa mitäkin voisin käyttää. Jos rahavarani eivät olisi olleet rajoitetut, olisin varmasti ostanut kymmentä erilaista kangasta. Tyydyin kuitenkin yhteen, josta teetin ompelijalla pitkän mekon kesähäihin. 



Ruusukenauhoja olen käyttänyt tukkakoristeisiin ja koruihin, ja loput liimasin nyt uudistamista kaipaavaan varjostimeen. 



Taas oli kuumaliimalle käyttöä. Pursotin liimatipluja varjostimen reunaan, ja liimasin nauhaa kiertämään koko reunan. Loput ruusukkeet liimailin eri puolille varjostinta. Pisteeksi iin päälle liimasin neljä pientä lintua, jotka ajat sitten ostin hiussolkia varten. Ne jäivät tuolloin käyttämättä, mutta nyt niille löytyi sopiva pesä. 


Lisää tuunattuja valaisimia löytyy hakusanalla valaisimet.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jäähyväiset

Säärystimet virkkaamalla

Lankojen värjäys koukuttaa