Missun syyslook

Missu rakastaa lämpimiä paikkoja. Nyt sillä on mistä valita, koska uuneja lämmitetään päivittäin. Sen suosikkinurkka on ollut viimeisen parin viikon ajan tuvan pieni työpöytä. Siinä se köllöttää vilttinsä sisällä, usein kylki vasten lämmintä muuria. 



Missu jopa hylkää minut joskus alkuyöksi. Se asettautuu mukavasti pesäänsä, ja käyn peittelemässä sen siihen. Juu, naurakaa vaan! Minusta on tullut ihan Missuhöperö. Aamuisin kun nälkä alkaa kurnia vatsassa, Missu muistaa taas palvelijansa. Se tulee kellontarkasti loikkimaan päälleni ja tunkee itsensä naamalleni. Voisi herätys huonompikin olla. Kun Missu jää syömään, menen takaisin sänkyyn. Kohta Missu tulee perässä, ja jatkamme unia vielä muutaman tunnin. 



Muutaman kerran olen pukenut Missulle nutun, ja antanut sen olla sen päällä kunnes huoneet tarpeeksi lämpiävät. Se on hoksannut, että nuttu päällä onkin oikeastaan aika hyvä olla. Se meinaa rimpuilla pukiessa, mutta ei enää yritä repiä vaatetta pois päältä. 



Nuttujen malleissa on vielä parantamisen varaa. Ompelen Missulle vaatteita vanhoista vauvojen vaatteista. Ne ovat valmiiksi pehmeitä, ja niistä saa muutamalla ompeleella kissalle sopivia. Myös Leilan don-sfinx, Sauron, suosii kylmällä puuvillaisia vaatteita, vaikka se inhoaakin pukemista. 


Olen neulonut Missulle kaksi jumpperia. Toinen on vaaleansini-vaaleanpuna-raidallinen, toinen kirjavampi. Tässä bambi mallinukkena. Sillä on yllään Sauronin jumpperi.


Missun jumpperin langat ovat vielä tässä päättelemättä.


LISÄÄ MISSUJUTTUJA


ja hakusanalla don-sfinx



Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jäähyväiset

Säärystimet virkkaamalla

Lankojen värjäys koukuttaa