Koti metsänreunassa

Näin koreat ovat näkymät, kun pihaltani katsoo järvelle päin. Miten tämä on kuva on näin vinossa.  Nojailin vartin rantapuihin ja ihmettelin lokakuista aurinkoa. Nyt on maa valkoisena, mutta viime- ja toissaviikolla oli vielä näin värikästä. Puut ovat valmiita vastaanottaman lunta.

Amazoninliljani on niin vanha, etten suorilta oikein edes muistanut miten monta vuotta sitten sen hankinkaan. Pienen muistelemisen jälkeen tulin lopputulokseen, että sen täytyy olla melkein kolmekymppinen.  Jos liljaa menee liian usein sorkkimaan, se tekee kukkimislakon. Jakaminen kyllä onnistui, mutta kukinta loppui muutamaksi vuodeksi. Se ei myöskään pidä liiasta vedestä eikä liian hyvästä mullasta. Niinpä kokonaan vaihdan mullan vain muutaman vuoden välein. Ehkä kerran vuodessa rapsuttelen pintamultaa ja lisään sen tilalle vähän uutta. Se on ollut samassa ruukussa ikuisuuden. Kesät lilja viettää ulkona. Viime kesänä se sai vähän liikaa vettä ja oli jokseenkin surkea näky, kun sen syyskuussa sisälle toin. Siitä se kuitenkin taas alkoi virkistyä. Yläkerran vierashuone on tyhjillään ollessa aika viileä. Ehkä kerran viikossa sen lämmitän, ja silloin amazoninlilja yleensä saa viikottaisen vesiannoksensa. Ei se ole moksiskaan, jos kastelu viivästyy. Silloin se vaan juo tavall

Kauriit ovat alkaneet palailla kotipihalle kesän tauon jälkeen. Ne lähtevät aina loppukeväällä salaiseen paikkaan ja palaavat, kun ruoka alkaa vähentyä luonnosta. Ensimmäiset kauriit pistäytyivät pihalla jo elokuussa, ja sen jälkeen ne ovat muutaman päivän välein käyneet tarkistamassa onko Mäntymäen ravintola jo auki.  Olen jo vähän jo aloitellut niiden ruokkimista, mutta vain sen verran, että ne tottuvat erilaiseen muonaan kuin mitä ne metsästä ja pelloilta napostelevat. Vielä eläimet eivät kulje laumassa vaan yksin tai pienissä porukoissa. Yksi naaras on nyt käynyt monena päivänä brunssilla. Se nakertelee omenoita ja leipäpalasia ja katselee koko ajan tarkasti ympärilleen.  Irtokoirat ja kauriit tai muut metsäneläimet tai linnut eivät ole ollenkaan hyvä yhdistelmä. Kiukuttaa kun ikkunasta näen ihmisten laskevan koirat irti viereiselle pellolle. Jonkun aikaa sitten taas kerran yksi hurtta ajoi kahta kaurista takaa pihan poikki. Se oli onneksi kauriita hitaampi ja

Kaapissa on iso pino pöytäliinoja, jotka ovat jääneet vähälle käytölle.  Tytöt ovat kelpuuttaneet muutamia, osan möin kirpussa ja vein kierrätykseen, muutamista olen ommellut tyynyliinoja tai muuta pientä, ja nyt muutin yhden pienen liinan kahdeksi pyyheliinaksi. Se tapahtui näin helposti. Repäisin pöytäliinan keskeltä kahtia. Ompelin repäistyihin sivuihin päärmeet. Lopuksi ompelin pyyhkeisiin ripustuslenkit. Sinivalkoiset astiapyyhkeet ovat just sopivia näin Suomi100 -vuonna, jolloin sinivalkoisuus on kunniassa. Nyt tulee tunnustus. Tykkään tiskaamisesta. Ei kai kukaan muu siitä tykkää. On minulla tiskikonekin, mutta kun kaivovesi oli kesällä vähissä totuin taas käsitiskiin. En ole muutamaan kuukauteen käyttänyt tiskikonetta ollenkaan, mutta otan sen kyllä käyttöön kun talo taas täyttyy lapsista ja lastenlapsista ja vävyistä. Rajansa on tykkäämiselläkin. Tiskausmieltymykseni takia tarvitsen vanhanaikaisia astiapyyhkeitä, juuri liinasta tehtyjen kal

Joskus kesällä leikkasin puolihameeni kappaleiksi, ja ripustin päälliskankaan makkarin ikkunaan salusiiniksi. Nyt ikkunoissa on vähän peittävämmät verhot, joten en voi ottaa hameverhosta kuvaa. Voi kyllä olla, että se vilahtaa jossain aikaisemmassa postauksessa. En tosin muista missä. Verhopuuhassa hameen alushame jäi viereksimään muun roinan sekaan.  Eilen kun alushame sattui käteen kekkasin, että siitähän saa monta hyvää vuorikappaletta pussukoihin. En onneksi vielä sitä leikannut, koska sehän on ihan valmis tuubihuivi. Sellainen minulta puuttuikin.  Joskus pidän pitkulaista, käsinvirkattua pöytäliinaa kaulassa. Lämmin se ei ole mutta oikein nätti se on. On aina hauskaa, jos tavaroille keksii uusia käyttötarkoituksia. Huivimannekiinina on Serla-orava. Oravia sai joskus vaihtamalla ne kymmeniin merkkeihin, joita sai talous-, nenäliina- ja vessapaperipakkauksista. Pakoitin kaikki tututkin antamaan merkit minulle, ja silti keräilyajan lähestyessä loppuaan jouduin ostamaan pa

Minulla on tosi hyvä mielikuvitus, joka auttaa näkemään mukavia tai jännittäviä asioita silloinkin kun niitä ei oikeastaan ole. Ehkä siksi en ole koskaan tullut liian aikuiseksi lukemaan satuja. Niitä lukiessa mielikuvitus pääsee vapaasti laukkaamaan.  Yksi mielikuvistusta ruokkiva kirja on Mary Nortonin vuonna 1952 kirjoittama Kätkijät. Jo lapsena mietin, mitä kaikkia tavaroita nuo pienet ihmiset, jotka sopisivat asumaan nukkekodissa, voisivatkaan hyödyntää.  Alkuperäinen kirjan nimi on The Borrowers, joten suomenkielinen nimi on hieman harhaanjohtava. Suomeksi on ilmestynyt ainakin neljä osaa, Kätkijät, Kätkijät taivasalla, Kätkijät yläilmoissa ja  Kätkijät virran vieminä. Ajatus kätkijöistä on kiehtova. Onhan toki hauskempi ajatella, että joku on tarvinnut esimerkiksi aina kadoksissa olevaa ratkaisuveistäni, kuin että olisin sen huolimattomuuttani hukannut. Kätkijöiden piikkiin menevät myös salaperäisesti loppuneet karkkijemmat, omituisen nopeasti tyhjentyneet tulitikkuras

Olen muutaman kerran valanut porraskiviä, joihin olen upottanut avaimia tai muuta pientä krääsää.  Muutamista on kuvia täällä  Pihan yksityiskohtia Kaverini sipisteli viime viikolla leivinuunin kourua, siis sitä johon hiilet vedetään. Siitä hommasta jäi jotain mönjää, ja minä tietysti sen päätin hyödyntää pihakiveen.  Upotin siihen jotain metallirinkuloita, ja jätin tulevan kiven kuivumaan porstuaan. Tänään valu tuntui kuivalta, joten menin pihalle ja kopsautin sen irti. Hupsista! Siitä ei tullutkaan kiveä vaan jätettä. Suurinpiirtein tältä sen piti näyttää.  Keräsin rinkulat talteen, ja käytän ne joskus uudestaan. Varmaan ensi kesänä sitten. Nyt saavat valuhommat tältä syksyltä jäädä. Pöljäilyä löytyy lisää tunnisteella hupsut jutut.

Näpertelyjeni määrästä voisi päätellä, että en osaa laiskotella. Se on ihan virheellinen luulo. Olen oikein hyvä löhöilyssä ja laiskottelussa. Yleensä siihen liittyy lukemista tai ristikoiden ratkomista, mutta niitä ei lasketa tekemiseksi vaan ajanvietteiksi tai rentoutuskeinoiksi. Eikä myöskään neulominen ole tekemistä, jos neuloo samalla kun katsoo telkkaria. Neulominen varmistaa sen, etten nukahda kesken ohjelman. Eilen rupesin katsomaan kuudelta telkkaria ilman neulomista, ja jo ennen puolta seitsemää olin umpiunessa. Hyvin kyllä iltatorkkujen jälkeen jaksoi puuhailla puoleen yöhön. Että velehtiminen kävisi mahdollisimman helposti, sille pitää olla hyvät puitteet. Talon vintissä oli hylätty vanha levitettävä sohva. Se oli sellaisenaan liian kova nukkujille. Myös istuminen oli epämukavaa kovuuden ja suoran selkänojan takia. Niinpä siitä tehtiin olkkariin makoilupaikka. Pehmusteeksi laitoin paksun patjan, jonka kuorrutin tilkkutäkillä ja lampaantaljalla. Kesäksi talja jo

Missu on seurallinen ja utelias kissa. En tiedä, ovatko kaikki kissat sellaisia, koska Missu on ensimmäinen kissani.  Missu tulee heti paikalle, kun jotain mielenkiintoista tapahtuu.  Se haluaa olla keskipisteenä. Kun kaverini alkoi vaihtaa kellooni ranneketta, oli Missu työnjohtajana.  Uunipuuroastian tiskaaminen on Missun lempipuuhaa.  Sen työasento on hieman erikoinen. Yöperhoset kiinnostavat Missua tosi paljon. Siitä on myös kiva peilailla itseään ikkunalasista. Missu harrastaa lintujen ja oravien bongausta. Se käy katselemassa ulos vuoronperään eri ikkunoista. Siirsin suosiolla kukkia edestä pois sen jälkeen, kun Missu istui Saint Paulian ruukussa. Missu on usein kaverina kun näpertelen. Se tutkii kiinnostuneena kaappeja ja hyllyjä Kun järjestelin astioita, se ilmaisi selvästi mikä kattila on sen mielestä paras. Lisää Missujuttuja hakusanalla don-sfinx

Äitimuori kävi Taina-siskoni kanssa kirpputorilla, mistä sain tuliaiseksi tuunattavan l okerikon. Se  oli rumanvihreä ja sitä koristi ruma lintu.  Tähän piti tulla kuva lokerikosta ennen tuunausta, mutta en muistanut ottaa sitä. Joudutte siis kuvittelemaan miltä rumanvihreä lokerikko rumine lintuineen näyttää. Kaivelin linnun irti puukolla, ja maalasin lokerikon siniseksi. Sen entinen pinta oli tasainen, joten en viitsinyt sitä hioa. Maalia piti sutia kaksi kerrosta ennen kuin synkkä vihreä peittyi kokonaan. Kesällä ostamaani mustikansinistä maalia on vielä vaikka kuinka paljon jäljellä, joten ei hätää. Kolmella litralla saa sudittua aika monta tavaraa.  Tässä syy, miksi alunperin maalia ostin:  Mustikansininen kirjahylly vanhoista laudoista Niin paljon kuin lokerikon uudesta väristä tykkäänkin, halusin siihen jotain lisää. Päädyin liimaamaan siihen keltaisia pitsikukkasia, jotka olin ratkonut jostain. Ehkä ne olivat osa pöytäliinaa. Erikeeperille oli taas käyttöä. Olen

Joku päivä sitten radiossa muistutettiin aikuisia siitä, miten tärkeää on lukea lapsille ääneen. Jutussa tuli esiin monia syitä, miksi lukeminen kannattaa. Juttu löytynee muutaman päivän takaisista uutisotsikoista, jos joku haluaa sitä vilkaista.  Lapsuudenkodissani luettiin paljon. Joululahjaksi toivoin aina kirjaa, ja yleensä sen sainkin. Asuimme pienessä kyläpahasessa, jossa kirjasto oli tien toisella puolella. Koska opin lukemaan omia aikojani ennen kouluikää, sain ikioman kirjastokortinkin. Ensimmäinen sillä lainaamani kirja oli Peppi Pitkätossu.  Lukutaitoni selvisi yllättäen. Muistan kun kerroin mummille, että osaan lukea. Mummi sitä vähän epäili. Hän luuli, että osaan Robinson Crusoen ulkoa, kun kirjasta tarinaa ääneen posmitin. Mummi aukaisi sivun satunnaisesta kohdasta ja käski lukea siitä. Pakkohan hänen oli lukutaitooni uskoa, koska lukeminen sujui siltä ja toiseltakin sivulta.  Vahvistaakseen taitoani, mummi osti minulle Aapisen.  Myöhemmin sain hä

Mistäköhän tämäkin setti, johon kuuluu kuusi puista lasinalustaa säilytystelineineen, lie romulaatikkooni joutunut. Se ehkä oli joku mainoslahja tai oheistuote, jonka saaja ei sitä tarvinnut.  Ruskea pinta peittyi kerran parilla suhauksella kultaiseksi. Sellaisina alustat viereksivät - mitähän näille tekisi - kasassa - muutaman vuoden.  Kaivoin ne sieltä pari päivää sitten esiin, ja maalasin alustojen ja telineen reunat sinisiksi. Nyt ne vasta hölmöiltä näyttivät. En oikeastaan tiedä miksi, koska sininen ja kulta käyvät hyvin yhteen. Ei niitä voinut sellaisiksi jättää.  Niinpä liimasin alustojen päälle violettia pitsiä, joka oli peräisin jostain hepenistä. Pitsi ei meinannut millään tarttua alustojen reunoihin. Siksi laitoin niiden ympärille kumirenksuja niin pitkäksi aikaa, kunnes liima oli kuivunut. Sitten leikkasin ylimääräiset pitsit pois, ja lakkasin alustat vesiliukoisella lakalla. Pohjapuolilta ne ovat aika kamalan näköiset, maali-liimalaikukkaat, mutta eipä