Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuu, 2017.

Herkkutattiherkkuja

Kuva
Minulla oli kymmeniä vuosia väliä sienien keräämisessä. Lapsuudessa opin keräämään vain karvarouskuja ja kangassieniä, enkä tullut opetelleeksi muita sieniä vaikka ramppaan jatkuvasti metsässä.  Kun sieni-innostus sitten iski, se tuli jäädäkseen. Keräsin niin syötäviä kuin myrkkysieniäkin oppiakseni erottamaan ne toisistaan. Korissa oli monta pussia, oma kullekin lajille. Jos en ollut aivan varma sienen laadusta, noukin niitä koriin muovihanskat kädessä. En siten levittänyt myrkkyjä myrkyttömiin. Innoissani raahasin sieniä kotiin kaverilleni esiteltäviksi. Hän on sienestänyt aina ja erottaa sienet toisistaan.  Ostin kolme sienikirjaa, joita lueskelin kuin parhaita romskuja. Yksi kirjoista esittelee liikaa sieniä, ja menin haperoissa aivan sekaisin.  Muutamassa vuodessa suosikkisienikseni valikoituivat herkkutatti, kuusenleppärousku, männynleppärousku ja vaaleaorakas. Kantarellit ovat myös hyviä, mutta niitä ei ole usein sattunut kohdalle. Viime kesänä maistelin ensimmäistä kerta

Postimerkeistä työpöydän kansi

Kuva
Tykkään postimerkeistä, mikä on ehkä tullut blogini lukijoille jo selväksi. Ja tykkään myös väreistä. Kirjoituspöytäni lakkapinta oli varmaan joskus ollut siisti ja tasainen, mutta nyt lakkauksesta oli vain rippeet jäljellä. Pyyhkäisin kevyellä kädellä ja hiekkapaperilla pöytälevyä nähdäkseni, onko jäljellä oleva lakka tiukassa. No olihan se. Siispä  rupesin, sen enempää pöytää hiomatta, vesiliukoisella seinäliimalla liimaamaan postimerkkejä pöytälevyyn vieriviereen. Jätin himpun verran lakkapintaa merkkien väliin, että ne pääsisivät hyvin esille yksilöinä.  Kun merkit olivat kuivuneet, lakkasin pöydän pariin kertaan vesiliukoisella lakalla.  Irrotin varovasti lapsuuteni postimerkkikirjasta kauneimmat merkit irti, ja liimasin ne pöydän keskipisteiksi. Loppujen lopuksi irrotin kirjasta kaikki merkit käyttääkseni ne näpertelyihin. Muutaman merkin liimasin liian lähelle aukeavan pöytälevyn takareunaa. Ne hankautuivat aina kantta aukaistessa sen verran, että ne rispaantuivat r

Hylätty rahi kunniapaikalle

Kuva
Kampauspöydän rahi oli kolmijalkaisena vanhempieni vintissä ainakin vuodesta 1973. Se tuli muistaakseni jonkun ostoksen kylkiäisenä ja hajosi varsin pian.  Yhtäkkiä hoksasin, että senhän voisi päällystää kanavatyöllä. Siinä vaiheessa ei puuttuvasta jalasta ollut tietoakaan, mutta kaverini lupasi tehdä uuden.  Kävin kuitenkin vielä vähän penkomassa vintissä, ja sieltähän se kadonnut kapistus löytyikin. Jalka oli ehjä, mutta istuinosan pohjassa siinä kohdassa mihin jalka piti upottaa, oli halkeama.  Sillä välin kun ompelin uutta päällistä, korjasi kaverini rahin puutteet. Hän iski jalan sisälle pienen puukiilan, jonka tarkoituksena oli laajentaa jalkaa sen verran, että se pysyisi liimauksen jälkeen kunnolla paikoillaan. Lisäksi hän liimasi halkeaman. Siinä vaiheessa olin jo ehtinyt spreijata jalat pinkeiksi. Kanavatyössä, josta tein päällisen, on samanvärisiää lumpeita.  Tein päällystyshommassa pari tuntia ihan turhaa työtä. Kirpusta ostamani kanavatyö oli h

Kelkasta kenkäteline

Kuva
Aitan kätköistä löytyi sievä pieni kelkka. Kuluneesta ulkonäöstä päätellen se on joskus ollut kovassa käytössä. Omistajan nimikirjaimet, A.J., on huolellisesti raaputettu kelkan pohjapuolelle. Joskus hilasin kelkalla halkosäkkiä liiteristä, mutta siihen tarkoitukseen se on vähän liian pieni. Monta vuotta se oli porstuan alla odottamassa uutta käyttötarkoitusta. Sitä odotellessa se lähinnä oli pihan elukoiden istumapaikkana. Keväällä puhaltelin kelkasta enimmät liat, ja toin sen porstuaan kenkätelineeksi. Siinä puuhassa se on näppärä. Vanerinen istuin oli vain turhan liuskoittunut. Mutta eipä ole enää. Eilen liimasin liuskat paikoilleen, ja päällystin istuimen nahkalla. Palaset ovat peräisin talvisaappaiden ja nilkkureiden varsista, äitini nahkatakista, josta osan olen käyttänyt jo aikaisemmin (Katso juttu Jalkaraheja ja siilimökki mehiläislaatikoista .), ukin nahkarotsista, josta osan käytin lehmätuolin päällystyksessä (Katso juttu Lehmätuoli.) sekä kirpusta oste

Syökää ihmiset lettuja

Kuva
Vastustamattoman hyviä lettuja saa tällä reseptillä sekoita kaksi kananmunaa lisää kahdeksan desilitraa maitoa,  puoli desilitraa sokeria,  teelusikallinen suolaa ja desilitra sulatettua voita sekoita joukkoon viisi desilitraa gluteenittomia jauhoja (tavallisetkin käy)  lopuksi lisää taikinaan kaksi desilitraa vichyvettä Paista letut voissa kuumalla pannulla. HUOM! Ennen paistamista irroita palohälyttimestä patteri. Käryä nimittäin tulee. Tavallisesti teen taikinan punaiseen maitoon, mutta nyt sen korvasi juustomaito-vesiseos, puolet ja puolet. Asian vierestä: juustomaidosta tulee herkku-uunipuuroa, varsinkin leivinuunissa, jossa puuron kettu rapisee hampaissa. Juustomaidossa on paljon enemmän proteiinia kuin tavallisessa maidossa.  Sisareni Taina, joka nuorempana inhosi marjojen poimista, kerää marjoja omien sanojensa mukaan himona. Tänä kesänä hän on rikkonut kaikki aikaisemmat vadelmaennätyksensä keräämällä 132,5 litraa vattuja. Hänen salaisessa

Muovipusseista pikkunyssäköitä

Kuva
Tämän postauksen pussukat on ommeltu muovikasseista- ja pusseista ja kuplamuovista.  Alunperin oli tarkoitus ommella suojapusseja kännyköille. Saadakseni pusseista tarpeeksi jämäköitä, tein niihin vuorit.  Kun kuplat silitti lyttyyn, tuli k uplamuovista tuli varsin käyttökelpoista vahviketta. S e onnistui silitysraudalla, jossa oli pari pykälää lämpöä. Painelin muovia vähän aikaa kahden leivinpaperin välissä, jolloin muovista tuli napakkaa.  Osaan pussukoita tein vahvikkeen silittämällä monta kerrosta muovia päällekkäin. Muovit kitistyivät jonkun verran, joten kutistumisvara oli tarpeen. Myös joidenkin muovien reunat menivät vähän lerpalleen, ja ne piti leikata suoriksi ennen ompelua.  Päällisiksi silitin erilaisia muovipusseja, suoraan  joko kuplamuovin tai moninkertaisen muovin päälle.  Opin sen, että silitettävän muovin pitää olla ainakin suunnilleen samanlaista. Muuten muovit eivät tartu kunnolla kiinni tai osa menee pilalle. Erilaiset muovit kun vaativat eri pi

Kirjavat kumpparit

Kuva
Minulla on parhaat kumpparit ikinä. Sellaiset polyuretaaniset. Ne ovat kevyet ja lämpimät. Edes paukkupakkasilla ei palele varpaita, kun kumpparit varustaa vanhanaikaisilla villapohjallisilla ja kintut villasukilla. Lisäksi niissä on pitkät varret, joiden sisään voi tunkea lahkeet. Niiden ainoa vika on se, että ne heti uutena nuhraantuivat aika nopeasti. Tuhruja ei saanut millään konstilla pois. Pinta korkeintaan naarmuttui lisää kun jynssäsin saappaita ihmesienellä. Sitä ennen kokeilin hellempiä konsteja kuten astianpesuainetta ja sappisaippuaa.  Kun tuhrut eivät kerran suostuneet irtoamaan, maalasin ne piiloon askartelumaalilla. Varret saivat siinä vaiheessa jäädä melkein entiselleen, koska kärkiosat ja nilkat olivat kurjimman näköiset. Askartelumaali oli ja on kestänyt hyvin kovissa tavaroissa, mutta eipäs se kestänytkään saappaissa. Muutaman metsässä rämpisen jälkeen pupujusseista ja siileistä  oli vain viiruja jäljellä.  Seuraavaksi kokeilin samaa vesiliukois

Metsot taistelevat tuolissa

Kuva
Muutama vuosi sitten ostin työpöytäni ääreen pehmustetun vanhan tuolin.  Poistin siitä päällimmäisen, rikkinäisen kangaskerroksen, mutta jätin toistaiseksi alimmaisen, ehjän mutta ruman, kankaan paikoilleen.  Kangasta ei näkynyt ollenkaan, koska kuorrutin sen irtokankaalla ja tyynyllä.  Toistaiseksi tarkoitti tällä kertaa kolmea vuotta.  Eilen napautin istuinlevyn irti ja vanha kangas sai kyytiä. Se oli kiinnitetty pienillä nauloilla, jotka irtosivat helposti  pienillä pihdeillä. Pehmusteena oli käytetty lumppua, joka oli tarttunut aika tiukasti kiinni alusvaneriin.  Rapsuttelin puukolla vanerin suurinpiirtein puhtaaksi, ja korvasin lumput lyttyyn menneen tyynyn vanulla.  Nipsuttelin sen nitojalla kiinni muutamasta kohdasta. Ennen pehmusteen laittamista liimasin erikeeperillä pari pientä vanerisuikaletta. Ne irtosivat rapsutusvaiheessa. Päällisen tuoli sai kolmen euron hintaisesta kirpputorilöydöstä, Taistelevat metsot -kan

Ulkomaille Lieksaan

Kuva
Kun olin lapsi, kävimme usein äidin kotiseudulla Lieksassa. Lähdetään ulkomaille Lieksaan , oli meillä tapana sanoa.  Tänä kesänä kävimme ulkomailla kaksi kertaa.  Ensimmäisellä kerralla köpöttelimme Lieksanjoen ylittävällä Kaarisillalla. Äidille Kaarisiltaa tutumpi nimi on Pitkäsilta. Siellä nuoret ennenvanhaan rimpsastelivat. Sillanpalkissa on laatta ja laatassa vuosiluku 1928. Nyt tuo kaunis ja erikoinen silta taitaa huonokuntoisuutensa takia joutua väistymään uuden sillan edestä. Toinen välttämätön käyntipaikka oli Lieksan kirkkopuisto, missä nuoriso oli paljon aikaa viettänyt. Kerran talvella oli kirkon oveen ilmaantunut lappu: Älkää käytäkö kirkon portaita tansilattiana.  Carl Ludvig Engelin suunnittelema puukirkko paloi vuonna 1979.  Jäljelle jäi vain kellotapuli. Toisella reissulla kävimme Pielisen ulkomuseossa.  Mummini oli ollut töissä Ukko-Wasselilla, jonka ensimmäinen puoti täytyy aina ensimmäisenä tarkistaa. 

Keijukaislautasia rumista lautasista

Kuva
Monta kertaa ihailin lahjaksi saamiaini keijukaiskiiltokuvia, mutta en osannut päättää mihin ne käyttäisin. Kun ne kerran taas olivat pöydällä katseltavina, keksin niille hyvän paikan. Muutin kaksi rumaa lautasta keijukaislautasiksi. Liimasin kiiltokuvat lautasiin kiinni decoupagelakalla. Sivelin pari kerrosta lakkaa myös kuvien päälle. Keijujen lisäksi arkeissa oli kukkasia, joita liimasin keijukaisten väleihin.  Lautaset ovat kestäneet virheettöminä jo monta vuotta.  Käytön jälkeen huuhtaisen tai pyyhin ne kevyesti. Konepesu voisi muuttaa kuviot entisiksi keijuiksi. En laita lautasille mitään sellaista, jonka jälkeen ne pitäisi pestä runsaalla vedellä.  Lautaset näyttävät kivoilta vaikkapa karkkien ja hedelmien alla. Samalla idealla astioita voi koristella millä tahansa mieluisilla kuvilla. Lisää kiiltokuvaideoita löytyy tunnisteella kiiltokuvat ja astioita tunnisteella astiat. Killtokuvatuolin linkki tässä  Kiiltokuvatuoli

Rikkoutuneista astioista kaapille pinta

Kuva
Ensin oli muodoltaan kaunis mutta väriltään ruma seinäkaappi.  Hinkkasin siitä hikipäässä vanhat maalit pois ja hioin loput riekaleet pois näkyvistä. Olisinpa silloin tiennyt kuumailmapuhaltimesta!  Sitten maalasin kaapin sisältä ja päältä siniseksi. Maali ei ollut vesiliukoista, ja pitempään kuin pensseliä, putsasin nahkaani.  Ensin ei yleensä tule sotkua, mutta kun alan väsähtää, on maalitipluja joka puolella. Sama peli on muissakin näpertelyissä - alku siisti, lopussa kaaos. Sellaisena kaappi oli monta vuotta, sinisenä, enimmäkseen jossain nurkassa lattialla, koska sille ei löytynyt seinältä sopivaa paikkaa. Kaappi ei päässyt kunnolla arvoonsa, kunnes kaverini teki sille jalat. Sehän muuttui ihan näköiseksi, eikä se enää ollutkaan seinäkaappi lattialla vaan lattiakaappi. Olin kaappiin tyytyväinen aika pitkään. Mutta sitten tuli mosaiikki-innostus. Viime kesänä kaappi sai uuden pinnan rikkomistani astioista. Heikkouttaan hajoavat jos vähän vaan lattialle tippuvat

Tarjoilutorni pikkuherkuille

Kuva
Astiatorniin kelpaavat melkein mitkä vaan kipot ja lautaset. Näihin kahteen torniin käytin vanhoja kuppeja ja pikkulautasia, seinälautasen, uushopeisen sokeriastian ja urheilukilpailupalkinnon.  Kasasin tornit kuumaliimalla. Yksi lautanen piti liimata myöhemmin uudelleen, koska sen liimaus petti. Muuten tornit ovat pysyneet kasassa. Ehkä kokeilen seuraavaan torniin mosaiikkiliimaa, joka pysyy värittömänä. Nyt ylitursunneet liimat ovat osittain alkaneet kellertää. Ei se nyt niin kamala vika ole mutta silti.  Tornit ovat sopivia tarjoiluastioita namuille, pähkinöille, kekseille ja muille naposteltaville. Varovaista käsinpesua ne kestävät mutta konepesussa niille saattaisi käydä hullusti. Lisää tuunattuja ja ei tuunattuja astoita löytyy lisää tunnisteella astiat.