Koti metsänreunassa

Minulla on menossa laajamittainen projekti, jonka nimi on lapsille, kavereille, tuunattavaksi, kirppuun, kierrätykseen tai roskiin. Olen siis siivoamassa kaappeja ja vinttejä. Oikeastaan aloitin urakan jo syksyllä, mutta se jäi pahasti kesken.  Rupesin silloin siivoamaan kotiani sillä ajatuksella, että jokaisesta laatikosta tai kaapista pitää lähteä vähintään yksi tavara johonkin, ei pelkästään huoneesta toiseen tai yläkerrasta alakertaan.  Kun tyttäreni kävivät nyt heinäkuussa täällä, pidin heille nollan euron kirpputoria. Ilokseni osa valikoimistani lähti heidän komeroitaan täyttämään tai heitä ilahduttamaan. Samalla kun pääsin eroon joistakin kamppeista, alkoi nollan euron pöytäni täyttyä uudelleen, kun Heidi karsi vintissä jemmassa olleita tavaroitaan. Kuten kuvista näkee, on roinaa kertynyt ja on syytäkin luopua edes osasta ylimääräisiä tavaroita. Kuvissa tilanne näyttää jo hallitulta. Siinä vaiheessa, kun kaikki jakoon menevä oli levällään yläkerrassa, näytti u

Minulla ei ollut kunnollista roskista työhuoneessa, mutta vintissä oli tyhjä kymmenen litran kurkkupurkki, juuri sopiva tulevaksi roskikseksi. Paitsi etten loppujen lopuksi raskinutkaan täyttää sitä roskilla, joten tungin sen täyteen villalankoja.  Päällystin purkin saman vanhan muotilehden sivuilla, joita käytin piianpeilin uudistamiseen. (Katso juttu Kaksi rämää piianpeiliä=yksi ehjä peili.) Sivelin decoupagelakkaa sivujen alle ja ylle ja viimeiseksi kerrokseksi laitoin kimalle-decoupagea. Täydensin purkin lookia leikkaamalla joitakin malleja rajoja myöten, ja liimasin ne sopiviin kohtiin. Purkin sisäpuoli sai jäädä ennalleen. Nyt minulla oli siis lankapurkki, mutta ei edelleenkään roskista.  Seuraava roskissuunnitelma Kokeilin, miten kontaktimuovi taipuisi roskikseksi. Vastaus: aika huonosti. Liimasin Alfons Muchan piirrosten kopioita reunoistaan vähän päällekkäin vieriviereen, ja päällystin letkan kontaktimuovilla. Siihen asti kaikki sujui vaivattoma

Ensimmäiset unisiepparit tein vuosikausia sitten, mutta ne menivät ihan pieleen. Kudoin kalastajalangasta hämähäkkimäiset verkot joidenkin rinkuloiden keskelle, ja koristelin niitä pienillä helmillä ja sulilla. Verkoista tuli liian tiukkoja ja ne näyttivät lähinnä kärpäsansoilta.  Purin ne hyvin lyhyen käytön jälkeen, ja innostus sieppareiden näpertelyyn kaikkosi vuosiksi.  Sitten keksin käyttää verkkoina pitsiliinoja.  Unisieppareiden tekoa varten tarvitaan esimerkiksi: erikokoisia rinkuloita, pitsiliinoja tai muuta pitsiä, nahkaa, höyheniä, helmiä, rautalankaa, korupiikkejä- tai renkaita, siimaa tai nahkanauhaa, rihkamakoruja tai niiden osia, kuumaliimaa, pihdit, sakset tai leikkuri Kaikkia tarvikkeita ei suinkaan tarvita samaan sieppariin. Sieppareiden kehikkoina olen käyttänyt esimerkiksi joutavien rottinkisten seinäamppelitelineiden renkaita, loppuunkuluneiden  kangaskassien ripoja ja muita sekalaisia rinkuloita. Myös metalliset ja muoviset renkaat käyvät, koska ne

Terttu-serkkuni toi minulle aarteen, pussillisen vanhoja leivosvuokia. Niiden koristelu oli varsin hauskaa! Liimasin niihin kuumaliimalla helmiä, rikkoutuneiden korujen ja tukkasolkien osia, paljetteja, nappeja, pitsejä,  ... mitä nyt sattui mieleen juolahtamaan. Koristeiksi kävivät monet sellaiset pikkuromut, joille ei oikein olisi muuta käyttöä. Vuokien koristeina ne saivat arvokkaan uuden käyttötarkoituksen. En liimannut magneetteja vuokiin kiinni, vaan pistän irtomagneetin sinne, mihin milloinkin haluan vuokan kiinnittää. Magneettien pitää olla aika tehokkaita pitääkseen vuokat paikoillaan. Heikompia magneetteja laitan kaksi per vuoka. Rautainen kukkaruukku sai juhlapäivän kunniaksi kukkakoristeet.  Magneetit pitävät paikoillaan vaihtuvaa taidenäyttelyä ja muistilappuja jääkaapin ovessa, siniseksi maalaamassani peltitarjotin-muistitaulussa ja eteisen sähkökaapin ovessa.  Myös lastenlasten piirustuksista voi tehdä magneetteja. Kun piirustuksen muovittaa, se kes

Kirpputoripöydällä jökötti kolme puupurkkia ja sievä pieni tarjotin. Kahden euron yhteishinta ei päätä huimannut.  Siistit, mutta vähän lällyt purkit kaipasivat vähän muutosta, joten tuunasin ne postimerkeillä.  Päällystin purkit ja tarjottimen postareilla siten, pohjaväri jäi vilkkumaan sieltä täältä. Kannet, sisustat ja tarjottimen reunat jätin ennalleen.  Liimasin merkit paikoilleen decoupage-lakalla, jota sivelin pari kerrosta myös postareiden päälle. Säilytän purkeissa ruokatarvikkeita, joiden jäljiltä purkkeja ei tarvitse urakalla jynssätä. Ne ovat oikein sopivia jemmoja pähkinöille, sokerille ja mausteille. Keräsin lapsena postimerkkejä, enkä edelleenkään osaa heittää merkkejä roskiin. Koska postimerkeistä ei ole mitään iloa laatikossa, olen käyttänyt niitä monenlaisiin näpertelyihin. Aiheesta lisää myöhemmin.  LISÄÄ POSTIMERKKIEN HYÖTYKÄYTTÖÄ Persoonallisia pikkutauluja Postimerkeistä voi tehdä vaikka mitä ja tunnisteella postimerkit.

Vintin rojulaatikossa oli ruosteinen ja aika ruma vekotin. Kai se oli tuikkukynttilöiden alusta, en ole varma. Samassa kasassa oli nuhruinen peltipurkki.  Maalausinnostuksen vallassa maalasin molemmat vihreiksi. Tuikkualustan koristelin  sinisillä, punaisilla ja keltaisilla pallukoilla ja ympäröin sydämenmuotoiset kolot sinisellä ja punaisella rajauksella. Purkki sai viimesilauksen koristeteipistä. Niin sain pienellä vaivalla kynsilakoille ja muille tykötarpeille sopivat säilytyspurkit. 

Minulle on kertynyt paljon isoja ja pieniä pitsiliinoja. Osan ompelin yhteen isoksi liinaksi / verhoksi ( Katso juttu   Yksityiskohtia tuvassa .), osaa käytän alkuperäisessä tarkoituksessaan sellaisenaan, joistakin teen unisieppareita, ja osan olen tärkännyt ikkunaverhoiksi eteisen ja portaikon pieniin ikkunoihin.  Unisieppareista tulee postaus myöhemmin. Tärkki:  yhtä paljon sokeria ja vettä Yleensä käytän sokeritärkkäyksessä tavallista sokerijauhoa, mutta sen kerran ollessa loppu, käytin raesokeria. Lopputulos oli molemmilla sama. Uitan liinat tärkissä likomäriksi ja levitän ne kuivumaan kelmulla suojatulle tarjottimelle. Muutamassa päivässä liinat kuivuvat koviksi ja ne voi ripustaa mihin haluaa. Lämpimän leivinuunin päällä ne kuivuvat huoneenlämpökuivatusta paljon nopeammin. Joskus oikein sateisena aikana liinat vähän kostuivat ja vääntyilivät, mutta palautuivat entiselleen ilmankosteuden vähennyttyä. 

  Kirpparilla oli myynnissä kummallinen esine. Se oli rautaa ja kai ollut joskus valkoinen. Nyt se oli enimmäkseen ruosteinen. Hinta oli 20 senttiä.  Myyjä ei ollut aivan varma, mutta hän arveli hökötyksen olleen amppeliteline. Minun mielestäni se oli selvästi huiviteline, ja raahasin sen kotiin käsiteltäväksi.  Rapsuttelin loputkin maalit pois, ja maalasin kehikon vihreäksi. Kun se oli kuivunut, töpöttelin sen keltapilkulliseksi. Jostain syystä pilkut näyttävät kuvissa enemmänkin valkoisilta.  Kaverini ripusti hökötyksen eteisen kattoon jollain vanhoilla riimuilla, ja minä ripustin sen koukut täyteen huiveja ja päälle pistin huopahattujani.  Leila-tyttäreni sanoi heti naulakon nähdessään:  "Teit näköjään mulle naulakon." Meinasin aluksi pihistellä naulakon itselläni, mutta annoin sen kuitenkin pois. Saanpahan näperrellä itselleni uuden kunhan sopiva kehikko sattuu vastaan. Onhan minulla jo koukkukin valmiina.  NAULAKOITA VOI TEHDÄ MYÖS NÄIN Leimasinnaulak

Kerran papereita siivoillessani sain päähäni hyödyntää joutavia papereita askartelemalla niistä astioita ja purkkeja. Se oli kivaa puuhaa, jota tein osittain pihalla auringonpaisteessa. Tavallisina kesinä hilaan usein ompelukoneen, helmityöt, neuleet ja niin edelleen pihapöydän ääreen. Samalla kun nautiskelen käsillä tekemisistä, voin nauttia kesäisestä luonnosta.  Revin ison kasan papereita parin sentin levyisiksi suikaleiksi. Niiden ei tarvinnut olla samanvärisiä-, kokoisia- tai laatuisia, koska ne jäivät päällytysvaiheessa piiloon. Kapeampia suikaleita oli kuitenkin helpompi taivuttaa muotoon kuin leveitä. Sen jälkeen suojasin puolipyöreän metallisen kulhon kelmulla, ja aloin vesiliukoisella liimalla liimata suikaleita vieriviereen ja osittain toistensa päälle. Läiskin liimaa aika reilusti molemmin puolin paperia.   Kun paperia oli arvioni mukaan sopiva kerros, jätin kulhon kuivumaan aurinkoon. Samantien päällystin myös toisen isohkon kulhon ja litran pakasterasian samal

Olen jokseenkin hullaantunut metsäkauriisiin. Jo monen vuoden olen ruokkinut niitä pihamaallani. On aivan lumoavaa, kun jopa kaksitoista kaurista yhtäaikaa ruokailee, nukkuu päiväunia tai yöpyy makuukamarini ikkunan alla. Jos ikkuna olisi auki, yltäisin kauriita silittää.  Hullaantumiseni tietäen ei ihmetyttäne, että tykkään myös kauriin kuvilla koristelluista esineistä, koruista, ja kankaista.  Vanhin kauristavarani on pieni muovinen bambi, jonka sain lapsena joululahjaksi. Kuin ihmeen kaupalla se on pysynyt tallessa ja vieläpä ehjänä. Omat lapseni leikkivät sillä ahkerasti, mutta nykyisin se on eläkeläinen ja koristeena.  Kaverit ja sukulaiset ovat lähettäneet minulle monia kauriskortteja, joista vanhin on vuodelta 1976. Ennen oli tapana lähettää kortteja lyhkäisiltäkin matkoilta, ja kyseisen kortin veljeni oli lähettänyt Helsingin matkalta.  Pienen posliinisen bambin sain kansakoulussa pikkujoululahjaksi.  Selkänojana pidettävän ka